Muutoksen hinta

Työpaikkojen ja niitä ympäröivän maailman muuttuessa yhä kiihtyvään tahtiin, muutoksen tunteminen prosessina on hyödyllistä. Eräs keskeisimpiä oivalluksen hetkiä itselleni oli, kun ymmärsin, että muutostilanteisiin kuuluu väistämättä kaaos. Tämä tarkoittaa sitä, että muutoksen keskellä ei kannata väkisin pyrkiä säilyttämään tasapainoa, vaan tärkeämpää on hyväksyä kaaos ja epävarmuus sekä pystyä toimimaan tilanteen keskellä. Kaaos on aidon muutoksen ja uudistumisen edellytys – ja samalla mahdollisuus rakentaa uusi järjestys.

Ihmiset usein pelkäävät enemmän menetyksiä kuin muutosta itsessään. Tämä koskee oikeastaan kaikkia elämisen osa-alueita. Koska kaaoksen ja menetysten pelko saa valtaosan ihmisistä ja organisaatioista vaalimaan tasapainoa ja pysyttelemään jo valmiiksi hallitsemillaan alueilla, uudistuminen saattaa estyä sellaisissakin tilanteissa, joissa se olisi kiistatta hyväksi yksilölle, yhteisölle tai organisaatiolle. Lähes kaikissa muutostilanteissa ainakin osa yhteisön jäsenistä esittää omista lähtökohdistaan argumentteja uudistumista vastaan. Sen sijaan, että puhuisimme muutosvastarinnasta, on hyvä ymmärtää, että kyseessä on syvästi inhimillinen reaktio. Ihmisen mieli pyrkii luonnostaan toimimaan ”taloudellisesti”, mikä tarkoittaa sitä, ettemme halua juuri järkyttää mieltämme vaan mieluummin sovellamme jo olemassa olevia ja vakiintuneita toimintaamme ohjaavia sisäisiä mallejamme niin pitkään kuin mahdollista.

Muuttuminen ja uudistuminen aiheuttavat siis väistämättä hieman mentaalista kipua ja päänvaivaa. Kun työ vaatii vanhasta luopumista ja omien arvostusten ja toimintatapojen uudelleenarviointia, erityisen tärkeäksi uuden rakentumisen keskellä nousee turvallinen, kannustava ja avoimen vuorovaikutteinen ympäristö. On hyvä huomata, että aito uudistuminen ei ole vain toiminnan muuttumista, vaan myös ajattelun on muututtava. Ajattelun muutos on vaativampi prosessi kuin toiminnan mekaaninen muuttaminen eikä sitä voi täysin oppia vain oppikirjoista. Olennaisempaa on, että organisaatiossa on mahdollisuus uteliaasti kokeilla ja hakea uutta järjestystä, eikä tulla lannistetuksi vaikka kaikki kokeilut eivät hioutuisikaan kruununjalokiviksi. Jos jokin menee pieleen, tapahtuma käsitellään ja hyväksytään tapahtuneeksi. Ja jälkipuintia voidaan aina pitää hyvänä oppimisen mahdollisuutena, sillä oppiminenkin on muuttumista ja muuttuminen on elämää.

Heidi Lammassaari
Väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto

Lähteitä:
Lonka, K. (2015). Oivaltava oppiminen. Otava.
Sandström, N., Lammassaari, H., Halonen, N. & Nissinen, T. (2016). Kaaos on mahdollisuus rakentaa uusi järjestys. Rexi . 3/2016, s. 23-25.
Ståhle, P. & Kuosa, T. (2009). Systeemien itseuudistuminen – uutta ymmärrystä kollektiivien kehittymiseen. Aikuiskasvatus 2/2009, vol. 29, s. 104-115.